(olethan lukenut tätä edeltävän postauksen?)

Seuraavan päivän iltana lievästä vainoharhaisuudesta kärsivä retkue palasi takaisin erakon luo, ja tällä kertaa yksinäisellä miehellä olikin enemmän tekemistä vieraiden kanssa. Mattias oli nimittäin sitä mieltä, ettei ollut aatelisen arvolle sopivaa joutua nukkumaan pölyisessä heinävarastossa, kun parempiakin huoneita olisi ollut tarjolla. Emmi ei ihan pysynyt mukana siinä, miten väittely eteni, mutta kun erakko oltiin saatu suostuteltua (lahjottua) luovuttamaan oman huoneensa vieraille, puheeseen puuttui Magda-rouva, joka tähän mennessä oli sanonut tuskin mitään. Lopulta kartanonherra huomasi olevansa samaa mieltä vaimonsa kanssa siitä, että oikeastaan olisi soveliaampaa, jos naiset nukkuisivat paremmassa huoneessa, sillä kyllähän miehet pärjäisivät missä vain. Vaikutti siltä, ettei Mattias ollut itsekään ihan varma siitä, miten tulokseen oli päädytty.

Olipa miten vain Emmi seisoskeli muutaman tovin päästä pienehkössä makuuhuoneessa rouvan kanssa miesten mentyä aikaisemmin tutuksi tulleeseen heinävarastoon ja erakon laskeskellessa rahojaan tallissa. Emmi oli ottanut mukaan makuualustan ja peiton, koska arvasi, ettei erakolla todennäköisesti ollut vierassänkyä ja tyttö olisi ilman muuta se, joka nukkui lattialla. Hän vähän ihmettelikin, miksi Magda oli halunnut hänet huonetoverikseen. Tyttö ei valittanut, eipä täällä ainakaan ollut ihan niin pölyistä.

“Onko sinulla vielä sitä unilääkettäsi, tyttö?” Magda rikkoi hiljaisuuden hennolla äänellään kääntyen Emmiin päin. Hänen koko ruumiinsa näytti kovin heiveröiseltä, iho oli kalpea ja pitkissä vaaleissa hiuksissa oli aavistus harmaata. Emmi ei ollut aikaisemmin tullut katsoneeksi rouvaa näin tarkkaan ja hän melkein yllättyi siitä, miten vanhalta hänen kasvonsa näyttivät. Ne eivät olleet ryppyiset… Jokin niissä vain antoi vaikutelman vanhuudesta.

“Oups, se taisi jäädä muiden matkatavaroiden joukkoon, rouva”, Emmi vastasi puhutellen naista vaistomaisesti kuin palvelijatar emäntäänsä. Ja Magdahan oli puhunut hänelle juuri kuten palvelijattarille puhuttiin, kuinkas muuten. Emmi oli kaiketi liian nuori ansaitakseen tasa-arvoisempaa puhuttelua, vaikka toimikin parantajana tällä retkellä.

“Olisitko ystävällinen ja hakisit sen”, Magda sanoi ja kysyvästä muodosta ja ystävällisestä äänenpainosta huolimatta se oli käsky, jota odotettiin toteltavan. Emmi niiasi edes ajattelematta asiaa sen kummemmin ja riensi etsimään lääkereppuaan.

Matkatavarat oli jätetty kivisen aitan alakertaan ja penkoessaan omaa reppuaan esiin Emmi kuuli yläkerrasta äänekästä puhetta ja naurua, joka sai hänessä aikaan vahvan déjà vu -tunteen. Hän ei kuitenkaan jäänyt pidemmäksi aikaa seisoskelemaan ja kuuntelemaan, sillä hänestä tuntui, että hänen oli suoritettava annettu tehtävä mahdollisimman nopeasti. Hän kiirehti ulos koko lääkekasveja sisältävä pussukka mukanaan.

Puolessa välissä pihaa vaimea huudahdus pysäytti tytön. Samuel lähestyi häntä ja tytön luokse päästyään laski kätensä tämän olkapäille. Emmi nyrpisti nenäänsä.

“Älä sano, että te ootte käyneet tyhjentämässä sen erakon viinavarastot”, Emmi tuhahti ennen kuin poika ehti sanoa mitään, “Kuule, kun mulla olis vähän kiire ja pitäis…”

“Emmi, sinä olet korvaamaton”, toinen keskeytti kuin olisi päättänyt saada asiansa ilmoitettua, tuijottaen vakavana Emmin silmiin, “Sinä olet niin kuin, kuin auringonnousu. Ei kun ruusuprinsessa… niissä on piikkejä, mutta ne on kauniita ja elg-, eleganti-, ne on kauniita.”

Kyllä, Samuel oli ehdottomasti humalassa. Mutta yllättävä runollisuuden tavoittelu sai Emmin kuitenkin häkeltymään. Vielä enemmän hän häkeltyi, kun Samuel veti hänet kiinni itseensä ja suuteli. Yrttipussi tipahti Emmin kädestä ja hän oli hetkessä unohtanut Magdan ja kiireellisen tehtävänsä. Suudelma maistui hieman kotopolttoiselle viinalle, mutta sekin oli helppo unohtaa, kun juopui itse toisen huulista ja käsien kiihkeästä hyväilystä vartalolla. Pää meni sekaisin, suudelma tuntui vatsanpohjassa asti ja aivot pystyivät tuottamaan vain yhdensorttisia ajatuksia: lisää, lähemmäs, enemmän, älä lopeta koskaan.

Tuntiessaan Samuelin vetäytyvän irti Emmi odotti tämän sanovan jotakin tai valmistautui mahdollisesti itse puhumaan sanan pari. Tytön päässä leijaili sakeanaan tähtiä, sydämiä, pikkulintuja ja kaikenlaista muuta suloista sälää. Hän kuitenkin joutui pettymään avatessaan silmänsä, sillä poika oli hävinnyt kuin unikuva. Emmin katse lennähti ympäri pihaa ja tavoitti aitan varjoon katoavan hahmon. Tyttö oli hieman pettynyt tuohon viimeisimpään havaintoon ja ehkä myös siihen, että Samuel oli uskaltanut tehdä tunnustuksen vasta humalassa, mutta kaiken kaikkiaan hän ei voinut estää kasvoilleen iskostuvaa leveää, onnellista hymyä. Hänen koko vartaloaan kihelmöi yhä äärimmäisen mukavasti ja maailma näytti harvinaisen miellyttävältä paikalta. Oli niin kokonaisvaltaisen keveä olo.

Emmi olisi varmaan unohtunut unelmoimaan siihen pihalle ikuisuudeksi, ellei erakon asuntona toimivasta mökistä olisi äkkiä kajahtanut kimeä ja sydäntä särkevä huuto, joka vaimeni välissä oleviin seiniin. Se oli pitkä ja tuskantäyteinen huuto ja Emmi poimi salamana yrttipussinsa maasta ja kipaisi juoksuun. Mikä Magdalla oli hätänä? Emmi ei ollut huomannut hänessä mitään vakavampaa sairautta tai vammaa, mutta ehkä hän oli ollut väärässä?