Emmi ei voinut sietää Taigaa, mutta vielä vähemmän hän sieti Seelaa. Syy oli yksinkertaisesti se, että Seela työskenteli myös kartanon piikana ja siksi Emmi joutui näkemään häntä muulloinkin kuin Verinin luona. Jos ei muualla satuttu törmäämään niin sitten viimeisestään iltaisin makuutiloissa. Pian Emmin korviin alkoi kantautua ilkeitä pikku juoruja hänestä itsestään, ensinnäkin kaikki tiesivät nykyään, kuinka köyhä hän oli. Joskus joku tuntematon piika saattoi tulla surkuttelemaan Emmille, ettei tällä ollut varaa toisiin vaatteisiin ja hänelle jopa tarjouduttiin lainaamaan mekkoja, jos tarvetta tulisi. Se oli ylitsepääsemättömän ärsyttävää ja Kristian sai jatkuvasti kuulla, kuinka Emmiä otti päähän. Tyttö mietti joskus, eikö poika alkanut kyllästyä hänen valittamiseensa, mutta ainakaan mitään sensuuntaisia merkkejä ei näkynyt.

Eikä Emmi pystynyt hänelle kunnolla kuvailemaan, miksi Seela ja tämän ystävä ärsyttivät häntä niin suunnattomasti. Sitä ei voinut ymmärtää, jos ei ollut itse ollut paikalla. Tyttöjen kiusanteko koostui pienistä ilkeyksistä ja yhdessä ne vasta saivat Emmin hermot riekaleiksi. Halveksivat silmäykset, tuhahdukset ja pienet vihjailevat sanat eivät kuulostaneet yhtään niin pahalta enää silloin, kun niistä selitti jollekulle muulle.

Eräänä iltana tilanne Emmin ja Seelan välillä kärjistyi. Emmi oli jälleen hakemassa vettä pihan kaivosta, sillä putki oli taas kerran tukossa. Putken suulle oli jo pitkään ollut tarkoitus laittaa liskonpitävä verkko, mutta kukaan ei ollut erityisen halukas sukeltamaan kaivon kylmään ja pimeään veteen. Kaivot vain eivät noin yleensä olleet kovinkaan kutsuvia. Miila oli sinä päivänä jo raahannut yhden vesierän keittiölle päivällisen tiskejä varten, mutta vettä tarvittiin nyt lisää illallisen valmistuksessa. Tyttö kantoi molemmissa käsissään ämpäriä viilenevän iltatuulen hyväillessä kasvoja ja hän oli itse asiassa aika hyvällä tuulella. Niinpä häntä suututti entistä enemmän se, että Seelan naamataulu ilmestyi näkyviin nurkan takaa. Piti sitten pilata tämäkin ilta.

Seela huomasi Emmin ja hänen kasvoilleen syttyi jälleen hienovaraisen häijy pilke ja hän muutti askeltensa suunnan Emmiä kohti. Oliko ihan pakko? Emmi piti katseensa suunnattuna visusti eteen ja puri hammasta. Hän aikoi esittää, että toinen oli ilmaa, juuri niin kauan kuin vain pystyisi.

“Heei Emmmiii”, Seela venytteli, “Ootko siä joutunut oikein raatamaan leipäs eteen?”

Emmi ei ollut huomaavinaan tyttöä. Joltain muulta äskeinen olisi voinut olla hyväntahtoista leikkiä, mutta Seelan ääni teki siitä jotain aivan muuta.

“Eikös kukaan nuori herra ole tällä kertaa kantamassa niitä sinun puolestas?” Seela jatkoi. Emmi tuhahti. Mistä se nyt tuonkin oli saanut tietää? Pahus.

“Etkö sinä enää kelpaa herra von Aminoffille, vai mikä nyt on?”

“Ole hiljaa!” Emmi tiuskaisi, mikä tietenkin oli virhe.

“Mitä nyt? Minähän vain kysyin! Ei taida enää tykätä meidän prinsessasta. Oivoi sentään.”

Helvetin prinsessa. Seela oli jossakin huomannut, miten Emmi katsoi Kristiania. Sen jälkeen häntä oli kutsuttu “piikalan prinsessaksi”, kun hän kerran selvästi kuvitteli olevansa kovinkin ylhäinen luullessaan omaavansa vieläpä jonkinlaisia mahdollisuuksia saada tuo mahtavan suvun perijä. Pyh. Eihän hän vielä mitään vakavaa voinut etukäteen suunnitella, mutta eikö rakkaus voittanut kaikki esteet?

“Ei kai prinsessa suuttunut?” Seela ivasi Emmin jäykiksi jämähtäneitä kasvoja. Emmi ei tietenkään päässyt pakoonkaan, sillä painavat ämpärit hidastivat hänen kulkuaan ja niiden jättäminen ja juoksuun pinkaiseminen olisivat nolanneet hänet tyystin. Toisen jatkaessa pilkallisten kommenttien laukomista Emmi sai tarpeekseen. Jokin hänen päässään sanoi naps. Hän pysähtyi, laski toisen sangon maahan ja tyhjensi toisen sisällön Seelan päälle.

Hän selvästi onnistui yllättämään tytön. Seela pärski vettä ja haukkoi henkeä. Kaivon vesi oli todella jäätävän kylmää ja Emmi suorastaan nautti nähdessään, miten Seela räpisteli enimpiä vesiä päältään ja yritti kerätä itsensä kokoon. Hänen päästyään ensijärkytyksestä alkoi suunnaton huutokonsertti ja lopulta Emmi tönäisi Seelaa. Hän ei käyttänyt voimaa juuri lainkaan, mutta se oli sellainen liike, joka oikein vaati Seelaa kostamaan ja hän puolestaan latasi iskuunsa niin paljon voimaa kuin hänen pienehköstä vartalostaan lähti. Emmi menetti tasapainonsa ja veti toisen mukanaan maahan, jossa alkoi kiivas tappelu, johon purettiin pitkään patoutunutta vihaa ja turhaumia.

Molemmat tytöt mukiloivat toisiaan niin paljon kuin ikinä ehtivät. Emmillä oli jälkeenpäin sellainen muistikuva, että he olisivat myös kiljuneet joko haukkumasanoja tai myöskin pelkkää puhdasta huutamista, minkä takia olikin oikeastaan ihme, ettei paikalle eksynyt suurta yleisöä. Maa oli mutainen Emmin kaataman veden takia, joten tytöt olivat hetkessä sellaisen kuorrutuksen peitossa, että hyvä jos heidät tunnisti. Tappelu sai aikaan tunnetilan, joka lähenteli jonkinsorttista hurmosta, molemmat vihasivat toisiaan hyvin intohimoisesti. Maailma verhoutui punaisen sävyihin ja Emmi tunsi suunnatonta tuhovimmaa ja verenhimoa. Hän uskoi tunteen olleen molemminpuolinen, sillä vastaiskuja sateli aivan yhtä kiivaasti. Kummallakaan ei ollut erityistä tappelukokemusta takanaan, joten eivät he kovin pahaa jälkeä saaneet aikaan.

Tytöt kierivät maassa siten, että välillä toinen pääsi toisen päälle ja hetken päästä asetelma kääntyi päinvastoin. Emmi onnistui humauttamaan Seelan alleen ties monennenko kerran ja valmistautui jo hengästyneenä jakelemaan tälle uusia tällejä, kunnes eräs huomio sai hänet jähmettymään. Hänen näkökenttänsä ylälaitaan oli ilmestynyt jotain enemmän kuin hieman hermostuttavaa; saappaat.

Joku siis seisoi aivan heidän vieressään. Kuinka kauan tappelulla oli ollut yleisöä? Saappaat olivat pölyn peittämät, mutta silti niistä näki niiden olevan laadukkaat ja ehdottomasti niin kalliit, että palvelusväkeen kuuluvalta olisi mennyt koko elämän säästöt niiden ostamiseen. Kyseessä oli siis ehdottomasti aatelinen ja miespuolinen sellainen. Emmi ei oikein tiennyt, kuka olisi vähiten paha vaihtoehto. Seela rimpuili vielä hetken, ennen kuin tajusi Emmin lopettaneen ja hän alkoi etsiä katseellaan keskeytyksen syytä. Hänen kasvonsa valahtivat astetta kalpeammiksi. Emmi nosti hitaasti katsettaan peläten jo sitä, mitä tulisi näkemään.