Emmi ei oikein tiennyt, olisiko leirissä vallitsevan tunnelman takia ollut enemmän syytä itkeä vai nauraa. Illan tullen oltiin jälleen etsitty kylmä kallionkolo yösijaksi ja ilma tuntui räjähdysherkältä. Emmi kiillotti keskittyneesti miekkoja, sillä ilmeisesti arvoisa herra Mattias oli sitä mieltä, että piikatytöillä oli kerta kaikkiaan pakko olla jotakin työtä. Nukkumaan ei millään voisi mennä ennen jonkinlaisten töiden tekemistä, eihän ketään raahattaisi mukana turhaan. Tyttö myös huomasi hyvin nopeasti, että hänen oli syytä niiailla vähän koko ajan, jos ei halunnut kuunnella haukkuja. Sotilaat olivat myös käsittäneet, että viisainta oli keskittyä omiin tehtäviinsä - olivat ne sitten kuinka turhia tahansa.

Tunnelman räjähdysvaarasta ja hienoisesta surkuhupaisasta vireestä vastasi lähinnä Mattias, joka ilmeisesti yritti järjestää luolaa ja sen vähäistä asukasjoukkoa jonkinlaiseksi hoviksi. Mies puhui kaikille lähinnä tiuskimalla tai jotenkin muuten vihamielisyyttä osoittaen. Hän ei pyytänyt mitään, hän vain komensi. Alempisäätyiset olivat nähtävästi hänestä selvästi myös muutoin alempiarvoisia ihmisiä. Kun vielä otettiin mukaan Samuel, jota isänsä käytös vaikutti ärsyttävän hetki hetkeltä enemmän, oli aivan ymmärrettävää, miksi kaikki muut olivat vapaillaan. Kristianin suorastaan korostettu sävyisyys ja sovittelevuus sekä Magdan ilmeinen yritys sulautua luolan seinään vain entisestään alleviivasivat isän ja pojan väliin kertyvää jännitettä.

Ennen pitkää pelko osoittautui aiheelliseksi. Lopulta Samuel ei enää malttanut pitää suutaan kiinni vaan lausui jotakin hieman ivallista isälleen. Tästä seurasi aseittain vakavampaan suuntaan liukuva loukkausten vaihto. Samuelin ääni pysyi jatkuvasti normaalilla tasolla ja hän käytti näennäisen kohteliaita sanoja, jopa teititteli isäänsä ja kutsui tätä pariin otteeseen herraksi. Emmistä tuntui, ettei Samuel uskaltanut käyttäytyä aivan miten vain, vaikka kuinka halusikin ärsyttää Mattiasta. Ei, tytölle jäi mielikuva, että poika saattoi hieman jopa pelätä isäänsä jossain määrin. Mattiaksen kohdalla moisia rajoituksia ei ollut. Hän huusi aivan niin kovaa ja aivan niin pahasti kuin vain halusi.

Sotilaat näyttivät keskittyvän tiiviisti käsillä oleviin tehtäviinsä, mutta Emmi oli varma, että jokainen kuunteli kiinnostuneena aatelisten sanaharkkaa. Korvien höristämisen saattoi miltei nähdä! Se ärsytti Emmiä aivan kamalasti. Kukaan ei vahingossakaan halunnut saada huomiota kiinnittymään itseensä, mutta silti suorastaan janottiin tappelua. Jos vaikka irtoaisi jotain kiinnostavaa ja juoruamisen arvoista. Halpamaista.

“Sinä moukka saisit ottaa mallia serkustasi!”

“Niinpä, tässä nähdään millaisia moukkia saadaan, kun asutaan keskellä ei mitään. Ikävää, että joku otti ja pelasi perheen kunnian.”

Selvästikään Samuelin ei olisi pitänyt sanoa sitä. Nähtävästi oltiin osuttu arkaan kohtaan ja Mattiaksen silmissä häilähtävä raivo sai Emmin todella pelästymään. Pienessä tilassa kajahtava läiskähdys sai tytön säpsähtämään.

Samuelin poskella oli havaittavissa haalistuva punainen jälki siinä kohdassa, johon hänen isänsä lyönti oli osunut. Kuitenkin vaikutti siltä, että juuri tuon lyönnin takia Samuel oli päässyt niskan päälle taistelussa. Luolassa vallitsi täysi hiljaisuus kuin kaikki olisivat varoneet edes hengittämästä. Samuel katsoi isäänsä silmiin pää ylpeästi pystyssä. Hänen katseensa tuntui halveksivan Mattiasta, se tuntui kuin ivallisesti kysyvän, oliko tämä pahinta, mihin mies pystyi. Ja jos oli, eipä se paljon ollut. Samuel oli saanut kokea paljon pahempaakin viime aikoina, lyönti kasvoihin ei ollut sen rinnalla mitään. Mattiaksen ilmettä oli selvästi vaikeampi tulikita tilan hienoisessa hämärässä, tuskinpa siitä olisi saanut selkoa kirkkaammassakaan valaistuksessa. Joka tapauksessa noiden kahden välinen hiljainen tuijotus oli hermoja raastavaa sorttia.

Emmillä ei ollut aavistustakaan, mihin tilanne olisi kehittynyt ilman Magdaa. Kuului vain hiljainen huoahdus ja seuraavassa hetkessä nainen valahti maahan vielä kalpeampana kuin tavallisesti oli. Jokaisen läsnäolijan huomio kiinnittyi samassa häneen. Emmi pompahti pystyy jättäen kiillotuksessa olleen miekan muiden viereen riviin ja kiirehti selvittämään, oliko Magdalla jotakin hätää. Hän tosin arveli, että tämän pyörtyminen johtui ylikiristetyistä hermoista - hän ei ollut aiemminkaan löytänyt naisesta muuta vikaa - mutta liian varma ei voinut olla koskaan. Ja hermojen vaikutusta terveyteen ei pitänyt aliarvioida. Sitä paitsi nyt tyttö sai osoittaa olevansa tarpeellinen eikä vain turhaa painolastia.

Tyttö polvistui rouvan viereen ja vei pikkuisen, voimakkaanhajuisen yrttipussin tämän nenän alle. Pussin hän oli askarrellut tänään lounastauolla juuri tähän tarkoitukseen; Magda oli koko päivän vaikuttanut kalpealta ja huonovointiselta, Emmiä ei yllättänyt hänen pyörtymisensä. Lisäksi pussi sai Emmin näyttämään ammattimaisemmalta - kuka tahansa olisi voinut taputella pyörtyneen kasvoja ja hokea tämän nimeä. Sellaiseen ei parantajaa tarvittu. Hajupussin tekemiseen puolestaan tarvittiin.

Magda avasikin sinisenharmaat silmänsä varsin pian. Emmi pyysi saada vettä ja kehotti Magdaa juomaan tarjotusta leilistä. Rouva totteli kuuliaisesti sanomatta mitään, vastaten vain hermostuneella pikku hymyllään sanoihin. Emmi huomasi, että hänellä oli edelleen koko väen jakamaton huomio. Erityisesti hän huomasi Samuelin, jonka kasvoilta kuvastui säikähdys ja pelko siitä, että Magdaa vaivaisi jokin vakavampikin sairaus.

“Rouva voi jo paremmin?” Emmi tiedusteli pehmeällä äänellä. Vastauksena oli jälleen samanlainen hymy ja lintumaisen nopea nyökkäys. “Rouvan hermot taitavat vain olla kireällä, niinhän? Rouvalla ei ole mitään hätää, pitää vain ottaa rauhallisesti ja rauhoittaa mieli. Rouvan pitää välttää järkytyksiä. Muuten rouva onkin aivan kunnossa.”

Emmi luonnollisesti osoitti sanansa näennäisesti Magdalle, vaikka ne lähinnä olikin tarkoitettu tiedoksi sivustakatsojille. Sanat tietysti ymmärrettiin ja jännityksen saattoi suorastaan nähdä haihtuvan pois. Kuitenkin ilmaan jäi sinä iltana roikkumaan jotakin raskaan alakuloista, ehkä myös jonkinlaista mietteliäisyyttä. Kenties hieman pettyneisyyttäkin.

Emmi ei voinut olla tuntematta surullisen aallon pyyhkäisyä rinnassaan katsellessaan tätä perhettä. Laiha ja kuihtunut Magda, ylpeän kylmä ja toisaalta helposti tulistuva Mattias. Ja tietenkin Samuel, joka oli nähtävästi perinyt isältään niin paljon luonteenpiirteitä, etteivät he tuntuneet sopivan samaan tilaan. Se oli kauhean surullista katsottavaa, sillä tämän vaiheenhan olisi pitänyt olla ilon hetki. Perheen olisi pitänyt olla onnellisesti yhdessä, mutta Katerinen kuolema näytti lyöneen kaiken ja kaikki hajalle. Tämänkö takia he olivat rämpineet päiväkausia vuorilla? Ajatus kävi väkisin Emmin päässä ja sai hänet tuntemaan huonoa omatuntoa. Silti hän ei voinut olla ajattelematta sitä. Tämänkö takia he olivat asettaneet oman henkensä vaaraan? Tässäkö oli vaivannäön tulos ja sen palkka?