Emmi ei kertonut Kristianille sen erään illan vimmastaan tyhjennellä vesiämpäreitä ihmisten päälle. Ensinnäkin se hieman hävetti häntä ja toisekseen Kristian olisi kuitenkin muistuttanut, ettei Emmi saisi käyttäytyä sillä tavoin täällä. Emmi tiesi sen, mutta tehty mikä tehty, eikö vain? Jälkeenpäin häntä myös vähän pelotti, saisiko hän vielä kuulla huonosta käytöksestään ja tulisiko siitä seuraamuksia. Näytti kuitenkin siltä, ettei Samuel ollut vienyt asiaa mihinkään eteenpäin ja Emmi sai pitää paikkansa kartanon alaisuudessa. Joka tapauksessa hänelle tuli melkoisen kiusaantunut olo, kun hänen piti seuraavina päivinä kiikuttaa lounaskori kentälle. Samuelia tuntui huvittavan tytön välttelevä katse ja Kristiankin tuntui aistivan tämän ja loi kysyvän katseen serkkuunsa ja Emmiin. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Hän oli niin hienotunteinen.

Emmi sai muuta mietittävää, kun Kristian valisti häntä hieman maansa perinteistä. Keskikesä oli käsillä - ja vähän jaloillakin - ja se tarkoitti perinteisen kesäjuhlan, junien, lähestyvän. Emmille tuli siitä mieleen juhannus, mutta kuulemma saunominen ja juhannussalot eivät kuuluneet junie-perinteisiin. Se oli tavallaan myös jonkinlainen tasa-arvon juhla, sillä silloin kaikki ihmiset juhlivat yhdessä syntyperästä ja säädystä riippumatta ja kaikki osallistuivat valmisteluihin. Käytännössä tosin kartano järjesti juhlaruokaa, musiikkia ja mitä nyt juhlaan tarvittiinkin ja lähiseudun asukkaat kerääntyivät mukaan nauttimaan kesästä tuoden mukanaan sen verran ruokaa kuin heiltä sitten liikenikin. Juhlan henkeen kuului myös, etteivät rikkaat koreilleet vaatteilla vaan pukeutuivat yksinkertaisiin juhlavaatteisiin - sellaisiin, joita tavallinenkin kansa käytti.

Tämä sai Emmin ajattelemaan vaatetustilannettaan, joka oli jo niin kovin surullisenkuuluisa. Hän mainitsi Kristianillekin, ettei hänellä olisi laittaa päälleen mitään muuta kuin työasunsa ja se ilmeisesti olisi ollut kovin sopimatonta. Emmi sai kyllä töistään pientä rahapalkkaakin, mutta se ei vielä tässä vaiheessa riittäisi minkään kunnollisen vaatekappaleen ostamiseen. Kristian lupasi antaa hänelle vaikka vuoden palkan etukäteen; sillä Emmin pitäisi saada helposti hyvä mekko. Lahjaksi Kristian ei voinut mitään antaa Emmille, sillä talon tapoihin kuului, että palvelijan täytyi ansaita lahjansa ja hänen piti palvella vähintään pari vuotta kuuliaisesti ennen kuin ansaitsi ylimääräisiä suosionosoituksia. Kristian myös mainitsi, että jo palkan etukäteismaksua saatettaisiin kummeksua, varsinkin jos Emmin käytös oli tullut laajempaan tietoon. Kristian sanoi toivovansa, että Emmi oli oppinut jotain sen harjoituskentän veitsenheittoepisodin jälkeen. Emmi vakuutti kiinnittävänsä huomiota käyttäytymiseensä ja alkoi kysellä innokkaasti juhlaan liittyvistä tavoista ja käytännöistä. Ehkä liiankin innokkaasti.

Miilaan ainakin teki vaikutuksen, kun Emmi kertoi saaneensa rahaa etukäteen. Tyttö pyysi Miilaa tulemaan kanssaan seuraavana auringonpäivänä ostamaan juhlamekkoa. Emmi tarvitsi ehdottomasti jonkun mukaansa, sillä hänellä ei ollut hajuakaan tämän paikan muoti-ihanteista eikä hintatasostakaan sen puoleen. Hän ei halunnut tulla huijatuksi ostamaan jotakin kaameaa rättiä hirvittävään ylihintaan. Miila innostui ajatuksesta.

Auringonpäivänä Emmi kävi ensin tavalliseen tapaan opiskelemassa Verinin luona yrttiasiaa - hän alkoi olla jo aika hyvä siinä ihmisten parantamisessa, noidan luona kävi asiakkaita niin tiheään, että Emmikin oli päässyt jo kokeilemaan tietojaan heihin, kukaan ei ollut vielä kuollut - ja sitten hän ja Miila lähtivät kiertämään toria. Myös Dipperi tahtoi mukaan, se kaipasi kuulemma myös raitista ilmaa. Jotkin torin kojut muistuttivat aika paljonkin Emmille tuttujen vaatekauppojen hyllykköjä tangoilla roikkuvine vaatteineen. Tietysti itse vaatteet olivat hyvin erilaisia kuin ne, joihin Emmi oli aikanaan tottunut.

Emmi sanoi Miilalle naureskellen, ettei hän oikein ollut perillä vaatteisiin ja tyyliin liittyvistä asioista. Se sai ilmeisesti Miilan tuntemaan itsensä tärkeäksi, sillä hän alkoi tutkia vaatevalikoimaa entistä innokkaammin. Torinlaidalla olisi tietysti ollut ompelimoja, joista olisi saanut juuri itselle sopivan ja juuri haluamansalaisen puvun, mutta siihen Emmillä ei ollut varaa. Edes vuoden palkka ei piian tapauksessa ollut kovinkaan paljoa rahaa. Niinpä piti tyytyä toriaukiolla kaupiteltaviin halpamalleihin. Dipperi luikahteli heidän jaloissaan ja kerran se aiheutti Emmille kylmiä väreitä kipittämällä hänen selkäänsä pitkin ylös olkapäälle. Otuksella tuntui olevan ihan hauskaa.

Miila esitteli Emmille jotakin punaista mekkoa, joka oli kohtuullisen halpa (kauppias nyökytteli tytön puheen tahdissa). Dipperi katseli vaatetta pää kallellaan ja totesi: “Mun mielestä toi on kyl aika halju kledju.”

Emmi säpsähti, tuollaista kielenkäyttöä hän ei ollut vielä kuullut tässä maailmassa. “Mitä sanoit?” hän kysyi.

“Tylsä vaate”, Dipperi selitti, “Zorge, figga snikittää kutskus piille - murteet tarttuu joskus.”

Emmi katsoi kysyvästi Miilaa, joka kohautti olkapäitään. “Se puhuu välillä oudosti”, tyttö kommentoi, “mutta sehän onkin maaginen eläin. Jotkut uskoo, että se osaa matkata ajassa, joten ehkä se on juuri tullut jostain, missä puhutaan tuollaista outoa kieltä.”

Matkustanut ajassa… Mutta ehkä… Ehkä joku oli käsittänyt jotakin väärin ja Dipperi matkustikin ulottuvuuksien eikä aikakausien välillä. Siinä tapauksessa Dipperi voisi auttaa häntä. Miksei kukaan ollut kertonut Emmille? Eikö hänen juuri olisi kuulunut tietää? Innostus kasvoi hänen sisällään ja hänen piti keksiä äkkiä jotain päästäkseen puhumaan Dipperin kanssa kahdestaan.

“Minäkään en oikein pidä tästä mekosta”, Emmi sanoi (kauppias pudisteli päätään), “Mutta onko tuolla jotain kivoja? Menetkö, Miila jo edeltä katsomaan, niin tarkistan yhden jutun tuolta noiden toisten kojujen takaa.” Ehkä se oli vähän kömpelöä, mutta Miilakaan ei ollut mikään sherlockki, ja ainakin hän lähti kyselemättä. Dipperi oli aikeissa seurata Miilaa, ilmeisesti aavistellen pahaa, mutta Emmi nappasi sen kiinni ja vei mukanaan syrjemmälle.

“Vai matkustetaan sitä ajassa?” Emmi kuiskasi katsoen Dipperiä tiukasti silmiin ja pitäen sitä käsissään kasvojensa tasalla.

“No älä nyt hermostu. En minä ajassa matkaa”, olento vastasi hieman välttelevästi.

“Ehkäpä sitten eri maailmojen välillä?”

“No, hyvä on, hyvä on. Oikein sä arvasit. Mutta se on satunnainen kyky, en mä paljoa voi vaikuttaa siihen, minne päädyn enkä ainakaan saa otettua ketään mukaan.”

Ei Emmi oikeastaan niin ollut olettanutkaan, mutta silti hän tunsi pettymyksen piston rintansa tienoilla. “Etkö sä voi lainkaan vaikuttaa siihen?” hän yritti.

“Kuule”, Dipperi sanoi vakavana, “Mä en vie mitään viestejä maailmojen välillä, jos sä sitä halusit. Ja mitä hyötyy siitä olis? Sun porukat ei näkis mua, koska ne ei usko, eikä teillä ole ilmassa tarpeeksi magiaa tekemään musta näkyvää niille. Ja mitä sua hyödyttää, jos mä raportoin siitä, mitä niille kuuluu? Jos mä kerron, että siellä on kulunut viikko sun katoamisesta ja ne on surun murtamia, auttaisiks se sua? Jos mä kerron, että on kulunut kymmenen vuotta ja kukaan ei enää muista sua, auttaisiks se? Jos sä saisit tietää, että koko teidän perhe on kuollu auto-onnettomuudessa, oisko siitä apua? Ei, mä en rupee vakoilemaan sulle. Mä en tuo mitään rajojen yli. En tavaroita, enkä tietoa.”

Emmi kuunteli Dipperin selostusta surullisena. Hän olisi toivonut saavansa edes pienen kurkistuksen takaisin entiseen elämäänsä - hetken hän oli ollut hyvin innostunut ideasta - mutta toisaalta kissa puhui asiaa. Olisipa Dipperin viesti ollut minkälainen tahansa, se olisi tehnyt Emmin surulliseksi. Toisaalta epätietoisuuskin oli kauheaa. Hän janosi edes pientä tiedon murua, pikkuriikkistä kosketusta niihin ihmisiin, jotka hänelle olivat rakkaita. Hän olisi halunnut päästä sanomaan, että hän oli kunnossa.

“Hei likka”, Dipperi sanoi lohduttavaan ja pahoittelevaan sävyyn, “sun olis parasta vaan unohtaa. Sä et pääse takaisin, ellei jostakin ilmesty porttia ja jos sä pidät kiinni menneestä, sun on mahdotonta päästä eteenpäin. Kato ympärilles, voi täälläkin elää.”

“Miila varmaan ihmettelee jo, missä me ollaan”, Emmi sanoi vaisusti. Kai hänen pitäisi keskittyä sen mekon löytämiseen. Siitä hän oli varma, että jos hän ikinä pääsisi takaisin kotiin, hän ei enää koskaan pukisi päälleen hametta.